Kaksi oivallusta 12 vuoden matkalta - Kestävän motivaation kulmakivet

Voi juma, miten jännitti!

12 vuotta painoin publish elämäni ensimmäiseen tekstiin ohjelmistotestaus.fi -blogissamme. Tässä se ystävät on - Eka blogaus

Tänään olen painanut publish-nappia jo yli 600 tekstille, kahdelle kirjalle, yli 500 videolle ja neljälle videokurssille. Huhhuh mikä matka.

Ystävä kysyi taannoin, että "Hei Antti, mikä on sun endgame? Miten sää jaksat tehä noita juttuja?"

Tietysti olisi väärin kieltää, ettei pieni ripaus mainetta ja feimiä olisi yksi syy. Näin jälkikäteen kuitenkin täytyy sanoa, että siitä harvoin saa motivaatioboostia joka kestäisi niinkin pitkään kuin 12 vuotta. Miljoonan Tiktok follaajan ylittäminen tuntui siistiltä 3 päivää ja sen jälkeen sekin oli business as usual. Saamisen synnyttämä ilo ei kestä kovin kauaa.

Asiaa pohdittuani täytyy todeta, että kestävämmät motiivit tulevat jostain muualta.

Omalla kohdallani syitä on kaksi.

1. Asioiden jäsentäminen jakelukelpoiseen muotoon vaatii aina aluksi oman ymmärrysen jalostumista. Siis sitä, että oivaltaa tai oppii jotain, mitä olisi myöhemmin siistiä jakaa ystävien, tuttujen, kollegoiden tai asiakkaiden kanssa.

Maailmassa asioilla on kaksi suuntaa. Kuihtuminen tai kasvaminen. Lienee ilmeistä, kumpaan laariin uusien oivallusten jäsentäminen jakelukelpoiseen muotoon menee. Kokemus siitä, että asiat edistyvät, kehittyvät ja jalostuvat on mielestäni yksi avain myös onnelliseen elämään.

2. Kasvun polulla alkaa lopulta myös syntyä satoa. Aluksi voi tuntua siltä, että sadon korjaaminen ja nauttiminen yksin olisi upeaa. Kuitenkin jos pohditaan hetki kokemusta hienosta konsertista tai leffaillasta, niin eivätkö nekin ole mehukkaampia jaettuna?

Kun katsotaan viimeiaikaista kirjallisuutta ja tutkimustietoa onnellisuudesta on helppoa huomata, että antaminen ja jakaminen synnyttävät kestävämpää nautintoa kuin asioiden saaminen ja pitäminen.

Väitän, että kestävälle motivaatiolle on kaksi kulmakiveä. Ne voi kiteyttää sanoihin kasvaminen ja jakaminen.

Ja nyt ennen kuin painan jälleen kerran publish -nappia, on tunnustettava jotain.

Voi juma, miten yhä edelleen jännittää!